Kotisivu
Teemat
Teema
Maailmansota
Aihe
Sotatapahtumat
Lähteet
Natsit Pariisissa
Pearl Harbor
Stalingradin taistelu
Liittoutuneiden pommikoneita
Tulostusversio
Toisen maailmansodan sotatapahtumat
D-day. Amerikkalaiset joukot laskeutuvat maihin Ranskassa.

Hitler ja hänen kenraaliinsa alkoivat suunnitella Länsi-Euroopassa saavuttamansa hyvän sotamenestyksen rohkaisemana hyökkäystä Englantiin. Saksa miehitti myös Itä-Euroopan ja hyökkäsi kesällä 1941 Neuvostoliittoon, missä se miehitti laajoja alueita. Miehitetyillä alueilla erityisjoukot surmasivat juutalaisia ja poliittisia vastustajia. Runsaat puolitoista miljoonaa miestä, naista ja lasta menetti tällä tavalla henkensä. Mutta jo saman vuoden talvena saksalaisten sotaonni kääntyi ja joukot kohtasivat itärintamalla kovaa vastarintaa.

Yhdysvallat joutuivat mukaan sotaan joulukuussa 1941, kun japanilaiset pommittivat Amerikan laivastoa Pearl Harborissa Havaijin saarilla. Japani ja Natsi-Saksa olivat luvanneet tukea toisiaan sodassa ja myös Italia oli asettunut Saksan puolelle. Näin sotaan tuli mukaan yhä enemmän maita ja se laajeni maailmansodaksi.

Stalingrad

Vuoteen 1942 mennessä Saksan armeija oli valloittanut suuren osan Eurooppaa. Mutta jo tammikuussa vuonna 1943 se kärsi ensimmäisen suuren tappionsa Neuvostoliitossa Stralingradin taistelussa, missä saksalaiset joukot joutuivat perääntymään. Liittoutuneilla oli suuret ilmavoimat ja englantilaiset ja amerikkalaiset pommittivat jatkuvasti Saksan kaupunkeja ja tehtaita. Vähitellen liittoutuneiden joukot alkoivat vapauttaa Euroopan miehitettyjä maita.

D-Day

Sota jatkui ja juutalaisia pakkosiirrettiin natsien leireihin. Saksan armeija kärsi itärintamalla yhä useammin tappioita ja joutui vähitellen alakynteen taisteluissa Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Länsirintamalla Saksan asemaa uhkasivat liittoutuneiden sotajoukot, jotka suunnittelivat maihinnousua Saksan miehittämään Ranskaan. Euroopan vapauttaminen Saksan miehityksestä alkoi 6. kesäkuuta 1944, jolloin englantilaiset, amerikkalaiset ja kanadalaiset joukot nousivat maihin Normandiassa Länsi-Ranskassa. Päivää kutsutaan D-dayksi.

Euroopan vapautus

Vaikka liittoutuneet kohtasivat aluksi kovaa vastarintaa edetessään, ne pitivät Saksaa kuitenkin lujasti otteessaan. Liittoutuneiden joukot vahvistivat asemansa Saksaa vastaan lopullisesti, kun Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen sotajoukot kohtasivat toisensa 25. huhtikuuta 1945 Torgaussa Elben rannalla. Saksa antautui 7. toukokuuta 1945. Kun Saksa oli kukistettu, toinen maailmansota oli päättynyt Euroopassa.

Sota Aasiassa

Vaikka sota Euroopassa oli jo päättynyt, Aasiassa käytiin vielä ankaria taisteluja. Japanin armeija laski aseet vasta kun liittoutuneet pudottivat Hiroshimaan ja Nagasakiin atomipommin. Aasiassa toinen maailmansota päättyi 15. elokuuta 1945.

AF -tietopankki
Historian havinaa
Tänään: 11. joulukuuta 2017
Silloin: 10. joulukuuta 1948

Yhdistyneitten Kansakuntien 51 jäsenvaltiota allekirjoittavat Yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen.

Katso aikajanaa
Hae